Muutto pakotti käymään läpi tavarakasoja, mutta onpa sen myötä täytynyt selvitellä myös sisäisiä varastoja. Kun lähtee entisestä arjestaan, tulee miettineeksi millaiseksi tahtoo tämän uuden rakentaa. Mitä vanhaa tarvitsen juurikseni, mitä on jätettävä menneeseen? Yhtäkkiä huomaa, että osa arjen asioista ei olekaan ollut itse valittua elämää, niihin on vain ajautunut. Joskus virta on vienyt ihan hyväänkin suuntaan. Monesti tuntuu kuitenkin käyvän niin, että omiin kipukohtiin tarttuu lisää taakkoja.

Elämänhallinta on hassu sana, sillä elämä ei ole hallittavissa. Se kulkee omia aikojaan, tuo ja vie, antaa ja ottaa. Se, mitä voin hallita on oma asenteeni kaiken keskellä. Väistänkö kivun vai annanko sen tulla kohti, muuttaa, mitä on tarpeen? Huomaanko ilon, joka onkin erilainen kuin ajattelin? Riittääkö minulle se, mikä on totta vai hapuilenko aina utuisissa unelmissa, jossain muualla?

Niin, ja mistä teen totta? Mitä valitsen arkeeni niistä asioista, joita voin valita? Ja ihmeen paljon voinkin valita! Kiireisten askelien sijaan kämmenen hitaan kulkemisen kissan aurinkoläikkäisen turkin läpi. Hotkitun lounaan sijaan pysähtymisen joka makuun, kiitollisuuden ruuasta ja tauosta. Tiskien kasaantumisen mieluummin kuin marttyyrin kitkeryydellä hoidetun toisen tiskivuoron. Kupillisen kuumaa kaakaota, Amélie-elokuvan musiikkia ja Maigret-dekkarin silloin, kun olen jo käynyt viettämässä omaa aikaa ja oikeastaan pitäisi tehdä ”jotain hyödyllistä”, mutta hymytöntä.

Rukouksen juuri silloin, kun valvon yöllä kipujani ja tekisi mieli kirota sekä elämäni että Jumala. Hymyn ja suukon sillä hetkellä, kun huulillani pyörii jo kirpeä kommentti.

Lapsena aavistelin usein pyhää kotiparketin aurinkoläikissä, lähimetsän puiden tuoksussa, kesäaamujen hiljaisuudessa. Nimitin tilanteita enkelihetkiksi. Ne olivat niin epätodellisen kauniita, valoa täynnä. Koskaan en kuitenkaan etsinyt tai löytänyt niitä arkeni ulkopuolelta. Ne tulivat sinne, missä olin – ja missä suostuin ne huomaamaan. Niitä ei varsinaisesti voinut kutsua tai tehdä, mutta niitä saattoi avoimin sydämin odottaa. Uskon, että niin se on edelleen.