Kotipiha kulkee mukana, toteaa Anna-Maija Raittila. Minä mietin, mikä minulle on kotia ja mitä mukanani kannan. Onko ihmisellä jokin sielunmaisema, jota hän alitajuisesti etsii koko elämänsä, jota muistuttavan äärelle asettuu tai jonka muistoissa lepää?
Mietin, missä itse asetun. Missä löydän rauhan?
Elämänmuutos kuljettaa perheemme uudelle paikkakunnalle. Muutto ei ole pelkästään tavaroiden pakkaamista ja purkamista vaan myös muistojen ja mielikuvien säilyttämistä ja kuljettamista. Valintoja, tyhjän päälle astumista. Uusi on kiinnostavaa ja pelottavaa, vanha kaikessa jumittuneisuudessaankin tuttuna turvallista.
En tiedä, mitä on tulossa, mutta vanhasta otan mukaani pihapiirin vehreyden, ihmisten hymyt ja askeleet saunapolulla. Sen, miltä naapurin koiran turkki tuntuu ja miltä pesutuvassa tuoksuu. Uusi antaa taas jotain, jota lisään samaan koriin, evääksi matkalleni.
Joskus on hyvä liikkua haikeudesta huolimatta. Kun huomaa käpertyneensä oloonsa niin, että on lakannut hengittämästä, on parasta rohkaista mielensä ja ottaa ensimmäinen askel kohti uusia tuulia. Kotipiha kulkee kyllä mukana, tavalla tai toisella.
Hyvää Matkaa Tampereelta tuoksuvaan paikkaan – sanottu oikealla murteella. 😉 Pian nähdään. 🙂
Luin tän nyt uudelleen… Miltä Sinusta nyt tuntuu, muutaman kuukauden kuluttua?
Itse mietin sitä että mulla on jatkuva tarve tarkastaa että ulko-oveni on varmasti kiinni… Olenko ihan oikeesti turvassa täällä? Olen… – kai… Mutta matkalla… Ei ole pysyvyyttä täällä. Siksi simpukka Wienistä pöydälläni. Muistuttamassa… SIITÄ!