Melkoisen helposti näyttää käyvän niin, että ihminen ajautuu tekemään asioita sen kummemmin ajattelematta. Joskus se ei ole hassumpaa. Elämä ikään kuin lipuu paikalleen. Joskus  kuitenkin jumittaa juttuihin, jotka pitävät yllä jatkuvaa huonovointisuutta. Tai sitten vain junnaa “pitäisi-ajattelussa”. Pitäisi järjestää säilytystilaa kaikille häiritsevästi lojuville tavaroille, käydä konsertissa, tavata se ja se ystävä, käyttää vaate ompelijalla, niin että sen saisi käyttöön. Mitään ei kuitenkaan tapahdu – ja koko ajan vähän harmittaa.

Aarrekarttaprosessissani tulin miettineeksi myös niitä tavallisia asioita, joilla voin vaikuttaa siihen, että ihan tavallinen maanantaikin on hyvä päivä. On nimittäin oikeasti viisaampaa ottaa kivet pois kengistä kuin jäädä jatkuvasti harmittelemaan sitä, miten ikäviltä ne kävellessä tuntuvat.

Tässäpä muutamia arjen viisauksia, joita olen ottanut käyttööni. Osa on sellaisia, joista saan kiittää ystäviä, tuttavia ja muita kummajaisia. Poimi vapaasti ideoita itsellesi ja sovella omaa elämääsi.

1. Aamurauha

Erityisherkkyyteni takia minun on erityisen tärkeää välttää kiireen ilmapiiriä. Se ei nimittäin anna minulle potkua vaan kampittaa. Siksi olen miettinyt, mitkä asiat saavat päiväni suistumaan raiteiltaan heti alkumetreillä, mitkä puolestaan tukevat sisäistä rauhaa ja selkeyttä.

Apulista aamuihini:
– Älä reagoi (paitsi jos kissa oksentaa)!
Tämä tarkoittaa sitä, että en ala hötkyillä kenenkään tai minkään vuoksi, vaan teen rauhassa aamutoimeni ja pidän kiinni suunnitelluista asioista:
Aamulenkki kissojen ruokavaatimuksista tai säästä huolimatta – vaatteet olen etsinyt valmiiksi jo illalla. Raamattu- ja rukoushetki kotiasioiden selvittelyn sijaan. En aloita työpäiväänikään sähköpostien tai (teksti)viestien katsomisella, vaan käyn läpi kalenterini ja ne asiat, joita olin ajatellut tehdä. Kun avaan läppärin, etsin ensimmäiseksi päivän sanan ja vasta sen jälkeen muuta.

-Nauti!
Aamulenkin ei ole tarkoitus olla itseni kanssa pidetty sporttinen aamupalaveri, jonka aikana käyn päässäni lävitse työasioita. Kävelen, koska se on ihanaa. Aamun hiljaisuus, lumiset puut tai paisuvat silmut, voiman tunne jaloissa ja raikas ulkoilma ovat todellisia juuri siinä hetkessä ja saan nauttia niistä. Aamupala ei ole pakollinen paha hotkaistavaksi, vaan ruokaa sekä keholleni että mielelleni – ja ruoka on kiitoksen aihe. Aamun rukoushetkessä saan tankata ensin itseni ja vasta sitten muistaa esirukousaiheita. Tiedän, että on olemassa kiireisiä perheitä, joilla on kiireisiä aamuja, mutta kukaan ei hyödy siitä, että minä poden syyllisyyttä rauhastani.

Näillä simppeleillä valinnoilla päiväni alkavat paremmin. Asiat eivät tunnu kaatuvan päälle, vaan koen itse voivani hallita niitä siinä määrin kuin elämässä nyt yleensä on mahdollista hallita mitään. Raamatunpaikka “Älä pelkää äläkä lannistu” (Joosua 1: 9) voisi hyvin saada rinnalleen ohjeen “Älä hosu äläkä hötkyile.”

2. Hyvän mielen asiat

Juttelimme ohimennen erään ystäväni kanssa siitä, miten helposti arjen pyörityksen jäljiltä jaksaa vain lojua. Silloin käy helposti myös niin, että elämä täyttyy pakollisilla, hoidettavilla asioilla ja niillä mieleen jäytämään jääneillä “pitäisi-ajatuksilla”. Kiva tekeminen katoaa kokonaan.

Lepo auttaa kyllä palautumisessa, mutta se ei yksin riitä virkistämään. Muutaman vuoden takaisen työuupumukseni aikana työterveyslääkäri määräsi minut tekemään asioita, joista pidän. Se oli hyvä neuvo ja toimii edelleen. Kun arjessa on edes jotakin mieltä ilahduttavaa, jaksan paremmin. Ja ihan samalla tavalla kuin tarvitsen enemmän ruokaa, jos vaikkapa lumitöiden tai uimareissun takia kulutan enemmän energiaa, tarvitsen suuremman stressin aikana vastapainoksi myös enemmän virkistäviä asioita.

Siis: Minun ei suinkaan pitäisi käydä museoissa ja taidenäyttelyissä, vaan PITÄÄ käydä niissä. Sain elokuussa synttärilahjaksi museokortin ja se tykkää siitä, että sitä käytetään. Tiskata voin äänikirjaa tai musiikkia kuunnellen (kirjastot!) eikä sen ihanan palasaippuan tarvitse olla varattu vain erityistilanteisiin, jos joka kerta käsiä pestessäni tulen hyvälle mielelle sen käyttämisestä.

3. Rajat

Erityisherkkänä olen erityisen herkkä venymään liiaksi. On pitänyt oikein opetella, että vaikkapa saunavuorosta (tai lenkkisauna-ajasta) on luvallista pitää kiinni, vaikka kysyttäisiin minne.  “Ei” sanan lisäksi olen alkanut käyttää “ehkä” sanaa. Ei tarvitse lupautua kaikkeen mukaan ensimmäisestä impulssista (joka velvollisuudentuntoisella ja/tai innostuvalla ihmisellä on sanoa jootottakai), vaan saan ensin vähän harkita ja pureskella: ehdinkö, haluanko, pystynkö?

Erityisherkkänä poimin herkästi mielikuvia ja tunneilmapiirejä eikä niistä ole helppoa päästää irti. On siis tuntunut hyvältä rajata myös sitä, minkä verran ja minkälaisia uutisia luen, miten ja missä sosiaalisessa mediassa vietän aikaani. Minun ei ole pakko osallistua keskusteluihin, voin antaa niiden mennä omia aikojaan. Voin myös lopettaa kirjan tai ohjelman kesken, jos siltä tuntuu. Eikä tarvitse innostua asioista, joista “kaikki muut” hehkuttavat, ei myöskään tietää kaikkea.

Tarkoitus ei ole luoda omaa kuplaani tai kieltää todellisuutta, vaan pikemminkin olla antamatta tarttumapintaa sellaiselle, mikä rikkoo minussa jotakin. Hämmennys voi olla joskus hyväkin asia eikä ole terveellistä sulkea kipua ja surua itsensä ulkopuolelle, mutta on ihan ok pitää kiinni perusrauhasta, antaa sen virrata kaiken alla ja määrittää arvoja. (“Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi – siellä on koko elämäsi lähde.” San. 4:23)

On myös tosi ok lakata pelkäämästä menettävänsä jotakin oleellista, jos ei koko ajan ole hollilla (FOMO) tai sitä, että on ikään kuin vähemmän ihmisarvoinen, jos ei tiedosta, reagoi, vaikuta jatkuvasti. Miksi ylipäänsä antaisin yhtään minkään pelon ohjata elämääni?

Rajojen kunnioittaminen tarkoittaa minulle sitäkin, että voin häpeämättä myöntää oman rajallisuuteni. Voin olla oman (hyvän!) elämäni sankari, vaikka rajoitteet olisivat muuallakin kuin pääni sisällä – niinkuin nyt vaikka haimassa, sydämessä, keuhkoissa, kilpirauhasessa, nivelissä ja suolistossa. Ja jos valvominen tuntuu minusta pahalta, saan pitää kiinni nukkumaanmenoajoistani, vaikka saisinkin samalla tylsän ihmisen maineen.

4. Sälät selviksi

Jotkut kivet ovat niin pieniä, ettei niistä meinaa jaksaa välittää, mutta kumminkin ne koko ajan hiertävät vähän. Niinkuin nyt irtoamaisillaan oleva nappi, jonka ompelemiseen meni minuutti, kun ensin olin ärsyyntynyt sen repsottamisesta puoli vuotta. Tai se, että kerta toisensa jälkeen kävin tuskaisella asiointireissulla “ihan vain äkkiä ennen lounasta” ennen kuin tajusin, että kaikilla on kivempaa, jos joko syön ennen lähtöä tai syön (eväät tai salaattibaarissa, rahatilanteestani riippuen) asioinnin lomassa. Ja jos tarvitsen muistivihkooni valkoista paperia, ei kannata ostaa viivoitettua vihkoa, vaikka sellainen olisi tarjouksessa.

Tällaisia asioita. Olen tässä poiminut joitakin kiviä kengistäni, mutta ei niillä ole tarkoitus heitellä ketään. Ei edes itseäni, vaikka aina en osaakaan pitää hyvistä päätöksistäni kiinni.