Helmi-maaliskuussa kevätaurinko paljastaa armotta asunnon pölyt ja kissojen nenänjäljet ikkunoissa. Se herättelee myös viherpeukalot: Pian nousevat skillat ja krookukset sulavasta maasta, mutta sitä ennen on vaalittava vehreyttä sisätiloissa. Viherkasvien mullanvaihdon aika on koittanut.
Tänä vuonna tuntuu siltä, että tarvitsen itsekin ”mullanvaihtoa”. Olo on käynyt ahtaaksi ja nälkäiseksi. Olen käyttänyt loppuun elämänpiirini ravinteet. Haluan upottaa juureni mehevään multaan, väkevään ja elämänmakuiseen.
Pian alkaa pääsiäistä edeltävä paasto. Äkkiseltään vähentämiseen liittyvä sana ei tunnu sopivan yhteen rikkaamman elämän kanssa, mutta tarkemmin ajateltuna luopuminen on tilan tekemistä. On poistettava vanhaa multaa – osittain tai kokonaan – että uutta mahtuu tilalle. Saattaa olla tarpeen myös karsia juuria ja leikata kasvustoa, jotta voisi paremmin, jaksaisi taas kasvaa. Jos pitää kynsin hampain kiinni siitä, mitä elämässä nyt on, saattaa olla niin täynnä, ettei kykene ottamaan vastaan mitään uutta.
Uskonnollinen paasto mielletään helposti uhriksi, jonkinlaiseksi Jumalan miellyttämisen rituaaliksi. Jospa nämä mielikuvatkin olisi syytä raivata pois vanhoina ja ahtaina. Ehkä paasto, johon Jumala kutsuu, onkin ”mullanvaihdon aikaa”. Erityinen ajanjakso punnita, mistä ammentaa ja mille tarvitsee tilaa, ettei tyytyisi hiertävään elämään, vaan uskaltaisi siirtyä avarammalle paikalle ja kasvaa.
