Ei suuri ihme vaadi suurta uskoa. Kun kaikki räjähtää toiseksi, on helppo sanoa aamen ja halleluja. Paljon enemmän vaatii se, mikä tapahtuu salassa, vaivihkaa. Kasvu, joka ei julista ja huuda, ihme, jota ei näe tapahtuvaksi.

Tänään ajattelen vuosisatojen takaa pyhää Patrickia, orjuuteen vaihtunutta yläluokkaisuutta. Missä oli Jumala, kun Patrick kaapattiin ja vietiin myytäväksi? Missä oli Jumala kaikki kuusi kodittomuuden vuotta, kun nuori poika kasvoi mieheksi vierailla mailla? Olisi helppoa nähdä Jumala, joka ilmestyy väkevänä suojelijana, riistää rikollisilta heidän omaisuutensa ja antaa sen kaltoinkohdellulle. Paljon enemmän vaatii tunnistaa Vapahtajan kosketus orjakauppiaiden käsissä, johdatus hitaassa odotuksen ajassa.

Ja kuitenkin Jumala oli juuri siellä. Katkeruuden kasvumailla alkoikin kasvaa luottamus, orjuuden vuodet opettivat kielen, jolla kertoa Vapahtajasta.

Näkemiseen nojaava usko ei tarvitse Jumalaa, se etsii ihmeitä. Jumalaan nojaava usko sen sijaan ei kysy ihmeitä, vaan alkaa nähdä niitä siellä, missä ikinä kulkevat Vapahtajan askeleet.