Plaah. Plaah ja plaah ja plaah. Katseeni liikkuu tympeiden ajatusten saattelemana vaatekasoista pari vuotta seisoneisiin muuttolaatikoihin, joilla makuuhuoneemme on sisustettu, kulkee keittiön nurkissa pesivissä rojuissa, olohuoneen seinustalle unohtuneissa ylimääräisissä ovissa ja kirjahyllyssä, johon on tungettu ties mitä. Huokaus, syvä ja kyllästynyt.

Kaiken keskelle kävellä keinuttelee kissa. Elegantein askelin se ottaa tilan haltuun, hyppää sängylle. Istahtaa tyynesti hikisten sukkien ja paitamyttyjen, pesuun pyrkivien farkkujen ja rypistyneiden mekkojen sekaan. Katselee hetken ympärilleen ja alkaa sitten pestä kauniisti kaareutuvaa tassuaan.

Hymyilen. Kun pystyisi tuohon. Jättämään kaiken kaaoksen omaan arvoonsa ja asettumaan hetkeen. Tekemään elämänsä keskeneräisyyteen lokoisan pesän.