Perjantaisin käyn uimahallissa vesijuoksemassa. Vesi on kuin virtaavaa valoa. Se kannattelee kepeää minua. Altaasta noustuani saunon, viivyn suihkussa ja rasvaan kiitellen kehoni: Hyvät reidet, monia pistoksia jaksaneet. Ihana mustelmainen maha. Kauniit olkapäät, hieno ryhti. Mainio minä!
Näihin sanavalintoihin päädyin, kun katsoin erilaisia naisia uimahallissa. Yhtään rumaa ja vastenmielistä en nähnyt muualta kuin peilistä. Miksi olin sille yhdelle, itseäni lähimmälle, niin kovin armoton?
Monta vuotta olen moittinut kehoani: Kironnut vatsamakkarat, eriparitissit, muhkuraiset pistospaikat. Nyrpistellyt nenääni “väärille” mittasuhteille: Milloin hartiat ovat olleet liian leveät, milloin jalat liian lyhyet. Olen pitänyt sairauksien koettelemaa kroppaani vähän vaivaisena, jotenkin huonompana. Yrittänyt omaksua terveyttä, että kelpaisin niille, jotka jaksavat muistuttaa, että sairauksien kanssa voi elää ihan normaalia elämää. Ja niille, jotka väittävät sairauksien syyksi negatiivista ajattelua tai heikkoa uskoa. Ai että olen pinnistellyt pitääkseni ajatuksissani kiinni terveydestä.
Viime perjantaina huomasin, että vaikka en ollut saanut fyysistä terveyttä ajattelemalla ja puhumalla sitä, hellät sanat itselleni olivat tuottaneet tulosta: En liiku laihtuakseni vaan siksi, että pidän siitä. Itse asiassa en edes halua laihtua, ohhoh! Oikeasti minulla ei ole ylimääräisiä vatsamakkaroita, vaan ihan tavallinen naisen pehmeys. Eikä hartioissani ole mitään vikaa ja jalkani ovat varsin sopivat vesijuoksuun. Tuli vähän sipaistua varpaankynsiin lakkaakin…
Kyllä, minulla on edelleen monta sairautta, jotka vaativat huomiota, mutta minä olen silti ihan yhtä hyvä kuin perusterve ihminen. Ei ole tarpeen yrittää elää ns. normaalia elämää, jos sillä tarkoitetaan elämää ilman sairauksia. Voin elää minun normaaliani, hyväksyä itseni ja elämäni ja käyttää energiani johonkin muuhun kuin yritykseen näytellä tervettä. Sairaus tai terveys eivät määritä ihmisarvoani, uskoni määrää ja laatua tai elämänasennettani eivätkä varsinkaan identiteettiäni.
Niin että hah, pitäkää mittarinne, joihin en mahdu! Kenenkään ei tarvitse väittää, että saan terveyden puhumalla terveyttä ja samaan aikaan katsoa oikeudekseen puhua minuun siinä sivussa riittämättömyyttä, kelpaamattomuutta, alamittaisuutta Jumalan edessä. Positiivisuus ei tarkoita tosiasioiden kieltämistä, vaan hyvän näkökulmaa kaiken keskellä. Niin kuin Juliana Norwichlainen tiesi jo 1300-luvulla: “Kaikki kääntyy hyväksi ja kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi.”
Minä olen minä, minä olen ihana!