Maisema sulaa ja jäätyy, maa peittyy lumeen, loskaan, kuraan. Mietin tuskastuneena milloin on kevät tai voisiko olla oikea talvi. Odotan sen jonkin vuodenajan alkamista, selkeän ja kunnollisen.

Kuitenkin kaikessa epämääräisyydessäkin elämä jatkuu. Silloinkin, kun mikään ei ole oikein kunnolla alkanut tai päättynyt, puut seisovat pihapolun vieressä tyyninä ja levollisina, naapureiden ikkunoissa syttyy ja sammuu valoja.

Maailma on kaikkea muuta kuin jäsennelty ja selvä. Vaikka mistään ei tunnu saavan kiinni, maahan kasvaa jääkukkia. Ensin ajattelen: Miten mieletöntä, juuri kulkureitille, tallattaviksi. Sitten ilahdun: Ehdin nähdä ne!