Synkkien tapahtumien maailmassa on edelleen kirkkaita aamuja. Valo virtaa puissa ja pensaissa, hiipii veden pintaan, huutaa äänetöntä riemuaan.

Rakastan lokakuita! Luonto kulkee kohti kuoleman kuukautta, mutta on täynnä juhlaa. Kultaiset koivut, kirjavat vaahterat, ensimmäisen huurteen kimallus ruohonkorsissa… Ja yhtä lailla lempeän harmaat päivät, jotka vaimentavat kaiken hälyn, antavat sateen kulkea silkkisenä laahuksena ylitseen. Niin täydellisen kaunista!

Elämä on hauras, mutta myös ylitsevuotava malja väkevää viiniä. Miten syvällä mullassa, jäätyvässä maassa tuleva kevät onkin, meillä on aina kukkasipuleiden luottavainen odotus. Meillä on toivo.