Katson ihmetellen kukkamaatani. Valo kuultaa krookusten terälehtien läpi, suutelee jouluruusun kukat punastuviksi, syventää vihreän sävyjä.

Ja minä mietin, mitä merkitystä elämälläni on, miksi toisista tulee tärkeitä ja tarpeellisia, kun taas toiset jäävät syrjään kaikesta siitä, mitä arvostetaan. Kummallisia kysymyksiä, huomaan ajattelevani elämänvoimaa pursuavan mullan, enkelinsiipisten skillojen edessä. Tyhjiä, nauran, kun katson kevätvuohenjuuren villiä viherrystä!

Kuka saa sanoittaa tärkeän ja tarpeellisen, arvottaa merkityksellisen ja turhan elämän? Mitä merkitystä yhtään millään on ennen kuin haperrumme hauraiksi ja läpikuultaviksi, suostumme kasvuun ja alamme välittää valoa?

Joh. 1: 4