Pieni suuri maailmani on jälleen Roihuvuoressa, tutuiksi tallautuneilla pihapoluilla. Se on täynnä rosoista kauneutta, tarinoita, valoa… Sydämeeni jäi kyllä muheva kerros Tampereen metsien ja järvien tuoksua, josta ammennan edelleen. Kun on monta rakasta paikkaa, täytyy aina vähän ikävöidä, mutta samalla voi olla kotonaan vähän kaikkialla.

Rukoushiljaisuus, kirkkovuoden vaiheet, kaiken lävistävä Jumalan todellisuus, kauneuden väkevä kieli. Ylistystä tanssiva keho, kokonainen ihminen Luojansa edessä. Paljasjalkainen Nasaretin mies ja kirkkauden Herra, viini ja leipä. Usko on salaisuus ja kuitenkin yhdessä tallattu tie, uskontunnustuksessa vuosisatojen ajan jaettu.

Syvä ja pulppuava luomisvoima, joka virtaa taiteessa, tieteessä, luonnossa ja uteliaissa mielissä on kiehtovaa. Maistelen mielelläni 1100-luvulla eläneen Hildegard Bingeniläisen käsitettä viriditas, luova ja vehreä henki. Uskon Jumalan Hengen jatkuvaan luovaan liikkeeseen meissä. Ajattelen sen kutsuvan meitä vastaamaan luovuudella.