Syvä ja pulppuava luomisvoima, joka virtaa taiteessa, tieteessä, luonnossa ja uteliaissa mielissä on kiehtovaa. Maistelen mielelläni 1100-luvulla eläneen Hildegard Bingeniläisen käsitettä viriditas, luova ja vehreä henki. Uskon Jumalan Hengen jatkuvaan luovaan liikkeeseen meissä. Ajattelen sen kutsuvan meitä vastaamaan luovuudella.
Luonto heijastelee Luojaa. En koskaan lakkaa ihmettelemästä sen yksityiskohtia ja vuodenkierron rytmiä. Niin luonnon kuin muunkin taiteen ääressä koen olevani hyvin pieni ja ymmärtämätön, mutta otan elämykset vastaan lahjoina. Esimerkiksi Ina Collianderin, Kirsi Neuvosen, Marja-Leena Erkkilän ja Anna Retulaisen työt ovat pysäyttäneet. Ystäväni Ari Koveron taiteessa on aavistus Pyhää. Rakastan museoita ja näyttelyitä, sillä ne ruokkivat minua. Luovuus synnyttää luovuutta, se on pysähtymätön virta.Monenlainen musiikki on kivaa. Sanoituksien, sävellyksien ja sovituksien kokonaisuuksia on ihmeellistä kuunnella. Erityisesti rakastan Jukka Leppilammen ja Leonard Cohenin rosoisuutta, sitä, että ”valo virtaa sisään säröistä”. Toisaalta myös Lumen valon tai Rajattoman kuulaus soi sielussa. Haydén biiseistä ja äänestä löytyy sekä leikittelevää kepeyttä että sydämeen osuvaa syvyyttä. Teekkarikuoro koskettaa ja viihdyttää. Gospelkentällä nostalgia puhuu: Terapian Hoosianna, bass’n Helenin Taisteluni ja Exitin Askeleet kolahtavat edelleen. Nina Åströmin pehmeä ääni hoitaa. Vanhat virret soivat syvällä. Nykygospelin puolella Maksetut viulut sekä Eve ja Ossi osuvat. En ehkä ymmärrä musiikkia, mutta koen sen vahvasti, ja iloitsen kokemastani.
