Pieni suuri maailmani asettuu jonnekin Helsingin ja Tampereen välille. Kun on monta rakasta paikkaa, täytyy aina vähän ikävöidä. Joka tapauksessa arkeeni kuuluu rosoista kauneutta, polkuja uteliaille jaloille, kirkkoja, kirjoja, kahviloita, museoita – ja tietysti kissan kehräystä ja nenuttelua. Kaipaan asettumista, mutta osa siitä lienee ikuista koti-ikävää.

Rukoushiljaisuus, kirkkovuoden vaiheet, kaiken lävistävä Jumalan todellisuus, kauneuden väkevä kieli. Ylistystä tanssiva keho, kokonainen ihminen Luojansa edessä. Paljasjalkainen Nasaretin mies ja kirkkauden Herra, viini ja leipä. Usko on salaisuus ja kuitenkin yhdessä tallattu tie, uskontunnustuksessa vuosisatojen ajan jaettu.

Syvä ja pulppuava luomisvoima, joka virtaa taiteessa, tieteessä, luonnossa ja uteliaissa mielissä on kiehtovaa. Maistelen mielelläni 1100-luvulla eläneen Hildegard Bingeniläisen käsitettä viriditas, luova ja vehreä henki. Uskon Jumalan Hengen jatkuvaan luovaan liikkeeseen meissä. Ajattelen sen kutsuvan meitä vastaamaan luovuudella.